Vammalan Rotaryklubi ry

Kansainvälinen rotaryjärjestö perustettiin Chicagossa Yhdysvalloissa 23. helmikuuta 1905. Suomen ensimmäinen rotaryklubi perustettiin Helsinkiin 1927 ja Vammalaan rotaryliike rantautui vuonna 1950 kun klubin perustamisasiakirja allekirjoitettiin 24.1.1950.

Vammalan keskustan maisemaa - ilmakuva Hannu Moilanen


Mikä on Rotary?

Toiminnan ihmisten maailmanlaajuinen verkosto 

Rotary on epäuskonnollinen ja epäpoliittinen, maailman tehokkaimmin toimiva hyväntekeväisyysjärjestö. Ainutlaatuinen kansallinen ja kansainvälinen yhteisö ja hankerahoitus ovat parasta mitä rotaryliikkeellä on jokaiselle jäsenelleen tarjota.

Maailmanlaajuiseen Rotaryyn kuuluu kaikkiaan n. 540 piiriä, joissa toimii 1.2 miljoonaa rotarya. Suomen viidessä piirissä on lähes 9 000 jäsentä.

Klubi ja yksittäiset rotarit ovat Rotaryn tärkeimmät perusyksiköt. Rotary kokoaa yhteen yhteiskunnallisia vaikuttajia ja alansa asiantuntijoita kaikista kulttuureista ja ammateista. Jos haluat verkostoitua ja käyttää osaamistasi hyvän tekemiseen niin paikkakunnallasi kuin maailmalla, Rotary on sinua varten.

Rotaryn visio

Yhdessä näemme maailman, jossa ihmiset liittyvät yhteen ja tarttuvat toimeen kestävän muutoksen luomiseksi – kaikkialla maailmassa, yhteisöissään ja itsessään.

Rotaryn ideologia

Rotary on palvelujärjestö, jonka tunnuslause on: Palvelu itsekkyyden edelle (Service above self).

SUOMEN ROTARYN SIVUILLE